
Kokoonnuimme Technologyn henkilöstön kanssa yhteiseen etäkahvitilaisuuteen työpäivän päätteeksi tiistaina 1.12.2020. Päätoimisten nousulaisten lisäksi meitä oli paikalla lähes 80 henkilöä. Virtuaalinen tilaisuus yllätti meidät suosiollaan, sillä olemme aiemmin kokoontuneet fyysisesti kahvikupposen ja ajankohtaisten äärelle Vallilan kahvion tilaisuuksissa. Etätilaisuuksille on tilausta jatkossakin.
Keskustelu oli vilkasta ja esiin nousi kehitettäviä asioita. Technologyn väkeä puhuttivat muun muassa PSD2-sääntelyn vaikutukset, uusi käyttöjärjestelmä, sekä tekemisen tulosta mittaavat KPI:t ja niihin liittyvä tarinankerronta. Esiin nousi jälleen kysymys siitä, onko IT/Technology-alueena pelkkä kuluerä, vai investoidaanko siihen myös? Ja miten huolehditaan, että pohjoismaisessa organisaatiossa pidetään huolta siitä, että Suomeen saadaan palkattua myös väkeä? Keskustelussa esille nousivat myös ulkoistukset ja niihin liittyvät menettelytavat, sekä jatkuvat YT:t pankissa. Tällä hetkellä Technologyn alueella ei ole käynnissä vaikeutettua yhteistoimintamenettelyä, mutta koko vuosi 2020 huomioiden pankissa on käynnistetty YT-menettelyjä 27 kappaletta. Keskustelua ja asiaa riitti puoleksitoista tunniksi ja suora palaute oli, että tämänkaltaisille tilaisuuksille on tilausta näin korona-aikana, jolloin lähes kaikki Technologyn väestä ovat etätöissä.
Nousulaiset jatkavat henkilöstöä puhuttaneiden asioiden selvittämistä, puheenjohtaja Kari Ahola on osaltaan kerännyt eteenpäin vietäviä terveisiä liudan.
Kiitos kaikille aktiivisesta osallistumisesta ja valoisaa loppuvuotta,
IT:n neuvottelevat luottamusmiehet Pasi ja Juha
Liity mukaan omaan ammattiyhdistykseesi, Nousuun ja vaikuta paremman työpäivän puolesta!